tiistai 11. syyskuuta 2012

Liikenne

Ajattelin kertoa hieman Shanghain liikenteestä -tai siitä, miten sen olen itse kokenut ja mitä minulle on neuvottu. Koska kuka nyt haluaisi katsella kuvia autoista, laitan teille tuonne väliin kuvia tästä meidän compoundilta paikoista, joissa autot eivät häiritse. Nautiskelimme nimittäin F:n kanssa aamupäivästä ihan tässä omassa pihapiirissä.
Pihallamme on tällaisia pensasaidoin rajattuja alueita, joissa F:nkin in turvallista tutkia paikkoja.
Ennen tänne muuttoamme meitä varoiteltiin Shanghain kamalista ruuhkista. Mutta verrattuna esimerkiksi KehäI:n tai Tuusulanväylän aamuruuhkaan, en ole huomannut tämän olevan sen kummempaa. Ehkä en ole vielä nähnyt todellista ruuhkaa, tai sitä ei huomaa samalla tavalla, kun istuu kyydissä eikä aja itse autoa. Joka tapauksessa ruuhka täällä ei ole ollut mitenkään kamalan paha. Sateella toki kulkee matka hitaammin, mutta niin se on Suomessakin.
Tykkään kovasti näistä poluista.
Täällä on oikeanpuoleinen liikenne, paitsi liukuportaissa. Niissä on vasemmanpuoleinen liikenne... Löydän itseni seisomasta aina väärään suuntaan menevistä portaista. Ehkäpä opin vielä joskus...
Levähtää voi näissä "paviljongeissa"
 
Mutta liikenteessä on siis oikeanpuoleinen liikenne. Ainakin noin niin kuin yleensä. Mopot saattavat kyllä mennä toiseenkin suuntaan... tai poikittain. Ja täällä on valtavasti sähkömopoja, jotka eivät edes pidä ääntä, kuten Suomessa teinien viritetyt menopelit. Täytyy siis olla varovainen, mopoja saattaa tulla mistä suunnasta vaan ja äänettömästi.
Etsi kissa.
Täällä on ns. vapaa oikea, joka on tuttu monessa muussakin maasta. Täällä se on vaan tosi vapaa. Punaisilla valoilla voi surutta kääntyä oikealle huolimatta suojatiellä kävelevistä ihmisistä. Vaikka kääntyjien kaistoja olisi vain yksi, autot kääntyvät kolme vierekkäin. Täytyy kyllä sanoa, että kyllä he kuitenkin kohtuullisen hyvin sujahtelevat kävelijöiden molemmin puolin. Ja oppii sitä itsekin tämän kääntyjien varomisen aika pian. Ei siis riitä lasten liikennelaulun oppi täällä, sillä on katsottava oikeaan, vasempaan, taakse ja eteen sekä viistoon... Eikä täällä kyllä lapsia tuonne liikenteen sekaan voisi yksin päästääkään.
Vapaata vasenta ei ole, mutta vasemmalle kääntyjillä on kuulemma lupa ennakoida... Ja kyllä he ennakoivatkin...ihan koko punaisten valojen ajan. Ehkä täälläkin autokoulussa painotetaan ennakoivan ajon merkitystä... Eli ylittäessä katua, täytyy todella katsoa kaikkia kääntyjiä, vaikka itselle palaisi vihreä valo.
 
Mitä täältä löytyy
Jalankulkijoille ja varsinkaan rattaiden kanssa kulkijoille tätä kaupunkia ei ole varsinaisesti suunniteltu. Aika kivasti täällä on jalkakäytäviä, mutta reunat ovat korkeita. Mopoja varten saattaa olla luiskia. Osa kävelyteistä on "elevated" eli niihen pitää nousta liukuportaita tai hissiä. Nämä ovat hiukan epävarmoja toimintavarmuudeltaan ja muutaman kerran olen hikipäissäni rynksytellyt rattaat ylös ja alas tällaiselle kadulle. F:aa tämä ei tunnu häiritsevän -onneksi.
 

On täällä kuitenkin yksi apu jalankulkijalle, nimittäin liikennevalojen aikanäytöt. Ne alkavat laskea sekunteja taaksepäin, kuinka kauan on aikaa valojen vaihtumiseen. Ihan kätevää, että tietää pitääkö pistää juoksuksi vai voiko löntystellä ihan rauhassa.


Noin yleisesti kaupunkiajonopeudet eivät ole ihan kamalia. Rekat kuitenkin painelevat surutta ja lujaa torvea toitottaen, joten niitä pitää ehdottomasti varoa. Torvi täällä on kyllä jatkuvassa käytössä muillakin ja sillä ilmaistaan ärtymystä, varoitusta tai muuten vaan ilmoitetaan, että täältä tullaan. Minua ärsyttää etenkin, jos jonossa joku tööttäilee, kun se ei juurikaan nopeuta kulkua. Compoundillamme on tööttäily kielletty oikein liikennemerkein, mutta ei se ainakaan takseja näytä hillitsevän.
 
Autojen seassa näkee kaikenlaista muutakin kulkijaa, kuten jo mainitsemani sähkömopot ja -pyörät. Täällä näkee myös uskomattomia lasteja pyörien kyydissä. Helposti kuutio tavaraa kulkee pyörän tarakalla. Ja mopojen kyydissä kulkee vaikka koko perhe, vauvasta vaariin. Eikä kenelläkään ole kypärää. Ja katujen varsilla voi tavata mm. nukkuvia työmiehiä, joiden ohitse vain puikkelehditaan. He levittävät alustansa asvaltille ja käyvät siihen pötköttämään. Kiinalaisilla on hyvät unenlahjat! Ja tietysti pitkät työpäivät...

Autokanta täällä on ihan kohtuullista. Ja täällä pitää autot katsastaakin. Uusi auto tarvitsee katsastaa kahden vuoden kuluttua ja siitä eteenpäin joka vuosi. Kun on hoitanut velvollisuutensa, lätkäistään tuulilasiin tarra, jossa on vuosiluku kirjattu. Autokuskimme mukaan täällä Shanghaissa auton rekisteröiminen on kallista, ilmeisesti siksi, että autoilua yritetään vähentää. Tästä hintaerosta johtuen autoja rekisteröidään kuulemma muualle halvemmalla.

Oman leimansa tähän liikenteeseen aiheuttaa Huangpu-joki. Joki erottaa tämän kaupungin Pudongiin (Pu:n itäpuolella, Dong=Itä) ja Puxiin (Pu:n länsipuolella, Xi=Länsi). Yli kulkee siltoja ja ali tunneleita. Nämä saattavat hiukan ruuhkautua ruuhka-aikaan, joka täällä muuten alkaa Suomen ruuhka-aikaa myöhemmin, sillä työt alkavat useimmiten yhdeksältä eikä kahdeksalta.

Joen voi ylittää myös varsin edullisesti lautalla, joka kulkeekin tästä ihan meidän läheltä. Vielä emme ole kokeilleet tuota ylitystä.

Joella kulkee myös paljon rahtia sekä iltaisin ihmisiä kuljettavia huviveneitä. Ja nekin tööttäilevät toisilleen autojen tapaan. Nämä torvet kuuluvat tänne sisälle asti paksuista kiviseinistä huolimatta. Minua ne eivät häiritse vaan itse asiassa luovat mukavan tunnelman.

Täällä kulkee myös julkista liikennettä, jota en ole vielä kokeillut. Pudongin lentokentältä pääsee ultranopealla Maglev-junalla. Metroverkosto on varsin kattava ja ilmeisen siisti. Rattaiden kanssa kulkija tosin saattaa törmätä haasteisiin. Siksi ja koska minulla on kuljettaja, en ole vielä tuota kokeillut. Bussejakin on ja varsinkin paikalliset niitä käyttävät. Taksi on länsimaalaisittain todella halpa, mutta turvavöitä ei välttämättä ole eivätkä kuskit osaa englantia. Kuskeja varten pitääkin olla haluamansa kohteet kiinaksi kirjoitettuna. Tästä syystä joka paikasta saa ko. paikan käyntikortin, jossa osoite on myös kiinaksi. Myös kaikilla yksityisilläkin on omat käyntikorttinsa. HR managerimme painatti meidänkin "perhe-käyntikorttimme".

Kaduista vielä sen verran, että ne ovat usein todella pitkiä. Niinpä usein katunumeron lisäksi osoitteessa ilmoitetaan, minkä risteävän kadun läheisyydessä haluttu paikka on. Kadut on myös jaettu osiin ilmansuunnan mukaan. Mekin asumm Wei Fang Xi Lulla eli Xi viittaa länsiosaan. Dong=itä, Bei=pohjoinen, Nan=etelä, Zhong=keski. Kaitaliinan blogissa on tähän hyvä muistisääntökin.

Tässä tuli hiukan liikenteestä, miten sen näen. Ja liikenteessähän kävin taas tänään, tosin vain ihan vähän. Kävimme Koti koivujen katveessa blogin pitäjän kanssa pikaisella lounaalla Nancy's Bakeryllä ja ostimme matkaan karjalanpiirakoita ja ruisleipää. Kiitos vaan hyvästä seurasta!! Tapaamisiin.

Illalla saimme ihanaa ruokaa, kun Ayimme oli loihtinut taas herkkuja. Pidän hänen ruuistaan, joissa maistuvat itse raaka-aineet ja kasvikset on valmistettu ihanasti. Aion vakoilla hänen ruuanlaittoaan tarkemmin, sillä taas minun eilinen ruokani hävisi Ayin tämänpäiväiselle ruoalle lasten mielestä 6-0. Ja ikävä myöntää, mutta myös omasta mielestäni.





 

5 kommenttia:

  1. Moi,

    Kiitos teille pikkuneidin kanssa seurasta! Meillä ainakin karjalanpiirakat maistuivat!

    Noista ruuhkista on kyllä pakko sanoa, että kun asuu Hongqiaon tuntumassa ja pääsee kokemaan siinä Gubein / Xuijahuin tuntumassa olevat liikenteen solmukohdat, tietää todella istuneensa ruuhkassa. Sellaista ei Suomessa hevillä koe. Tänään meiltä Bundille yli puolitoista tuntia, eikä ollut edes ns. ruuhka-aika, vaan klo 13-15 väli. Keskustan liikenne veti ihan hyvin, mutta tuo pullonkaula tökkää aina. Taas lisää syitä haluta Pudongiin ;)

    VastaaPoista
  2. Hei,

    Olen jäänyt ihan koukkuun sinun blogiin. Käyn päivittäin lukemassa, mutta kommentoimaan uskaltaudun vasta nyt. Tosi mielenkiintoista lukea expattien arjesta siellä Shanghaissa.

    Asuuko teidän compoundissa paljon suomalaisia?
    Hakeeko koulubussi lapset ihan "kotiovelta"?


    Vakkari kotosuomesta

    VastaaPoista
  3. Marita: En siis ehkä ole kokenut vielä oikeaa Shanghain ruuhkaa ;) Teen uuden liikennepostauksen, kun juutun ruuhkaan. Meillä karjalanpiirakkoihin lisättiin hiukan suolaa ja sitten maistuivat hyvin.

    Vakkari kotosuomesta: Kiitos paljon ystävällisestä kommentistasi! Onhan se paljon mukavampi kirjoittaakin tätä, jos tietää, että joku käy lukemassakin :)
    Tässä meidän compoundissa tosiaan asuu paljon suomalaisia. Meidän talossamme meitä asuu ainakin 5 perhettä. Lisäksi tunnen muutaman muunkin perheen compoundillamme. Eli täällä kyllä saa suomalaista seuraa. Expateja täällä on kuulemma n. 80% asukkaista ja loput 20% rikkaita kiinalaisia. Eli ihan varmasti täällä saa samanhenkistä seuraa!
    Koulubussit hakevat lapset suoraan compoundin edestä. Ja käytännössä kaikki kansainvälisten Pudongin koulujen bussit hakevat täältä ja myös esim WISS:n bussi (Puxissa) hakee täältä lapsia. Meillä lapset menevät ainakin toistaiseksi autonkuljettajan kyydillä: mies on mukana aamulla, minä iltapäivällä. Olen jo ehdotellut bussiin siirtymistä. A suostuisi jo, J ei oikein ja kuljettajamme mielestä se on ihan tyhmä idea, sillä hän haluaa kuljettaa lapsiamme ;) Eli kuljettajamme lienee vaikeimmin suostuteltavissa tähän.

    VastaaPoista
  4. Minäkin olen koukussa sinun blogeihisi. Elän nyt välimatkan ollessa pitkä enemmän kanssasi kuin lähellä ollessasi. Siksi näin koska olen kuin matkalla kun lueskelen blogiasi. Onneksi teillä on kuski ja Ayi on ruokaa ja turvallista liikkua. Ihanaa kun on paljon ystäviä ympärillä, voi vaihtaa mielipiteitä ja kohteita mihin tutustua. Voikaa hyvin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sisi, kiitos :) Kiva saada mukavia kommentteja! Ihanaista syksyä sinne!

      Poista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.